Minun tarinani

_9209196

Päästessäni opiskelemaan yhteisöviestintää vuonna 2004 Jyväskylän yliopistoon kuulin, että meistä tulee isoina enimmäkseen tiedottajia. Ajatus organisaation puhuvana päänä ei oikein houkuttanut; vuorovaikutus sen sijaan tuntui jo tuolloin enemmän omalta jutulta. Päädyin kuitenkin hakemaan ajatuksia ja oppia sivuaineena puheviestinnän puolelta.

Valmistuttuani 2011 hain erityyppisiä töitä, joita yhteisöviestinnän maisterin odotettiin hakevan ja joissa tutkinnosta kuvittelin olevan ilmeisin hyöty. Ajattelin, että meillä harvalla vuosittain opiskelemaan kelpuutetulla olisi mahdollisuus päästä kiinni työelämään jo pelkän arvostetun tutkinnon perusteella. Viestintä kun on organisaatioiden elinehto, ja vastavalmistuneita ammattilaisia kaivataan näyttämään, miten työt hoituvat. Kuinka erilaiseksi todellisuus osoittautuikaan…

Pohjimmiltaan tiesin, ettei pelkkä viestinnällä vaikuttaminen ole minua varten. Kaipasin jotain vielä ihmisläheisempää. Lisäksi kaipasin enemmän tietoa ja ymmärrystä siitä, miten ihmiset ja organisaatiot – sosiaaliset systeemit – toimivat.

Olin onnekas ja sain monipuolisen määräaikaisen työpaikan: pääsin verkostotyöhön, jossa tarjosimme asiakaslähtöisiä koulutuksia ja autoimme it-yrityksiä täsmäosaamisensa kehittämisessä. Tajusin, että työmahdollisuudet opiskelemallani tutkinnolla olisivat perinteistä laajemmat. Aloin pohtia, mikä minua syvimmillään kiinnostaisi ammatillisessa mielessä. Mikä olisi niin mielenkiintoista, että sitä voisi tehdä vaikka ilman palkkaa, ja minkä varaan voisi elämäänsä alkaa rakentaa? Mikä olisi sellaista, jossa oma tausta, sisäinen motivaatio, vahvuudet ja työelämän tarpeet kohtaisivat?

Törmäsin laajalti inspiroivaan sisältöön, joka liittyi ihmisen toimintaan, organisaatiokulttuuriin ja systeemiajatteluun. Tältä pohjalta aloitin intensiivisen itseopiskelun. Samalla mietin, mitkä voisivat olla niitä alueita, joilta voisin yrittää sinnikkäästi hakea töitä. Voisiko se olla henkilöstöhallinto, HR? Yhdistyisivätkö siinä ihmisen yksilönä ymmärtäminen, vuorovaikutuksen merkitys ja ihmisiä arvostavan työympäristön luominen, mahdollistaminen?

Ulkopuoliselle HR näyttäytyi polarisoituneena. Yhtäältä oli tarjolla konventionaalisia hallinnollisia rooleja, kontrollimekanismeja ja prosessien tehtailua. Toisaalta näin vilauksen paremmasta: modernista HR:stä, jossa korostettiin organisaatiokulttuurin merkitystä ja työntekijöihin panostamista. Tähän jälkimmäiseen halusin innolla mukaan. Se olisi kuin minulle tehty!

Muutin monipuolisempien työmahdollisuuksien perässä pk-seudulle. Ensikokemus opetti, että avoimiin työtehtäviin palkataan mahdollisimman laajan relevantin työkokemuksen perusteella. Tähän riittävää työkokemusta minulla ei ollut, relevanttiakin vain vähän; silti modernit HR-tehtävät kiinnostivat. Uskoin, että on olemassa työantajia, jotka eivät niinkään katso menneisyyteen, vaan tulevaan. Työnantajia, jotka ymmärtävät, että keskeiset käytännön taidot voi oppia työssä; tärkeämpää on soveltuvuus, motivaatio, asenne, halu kasvaa ja kehittyä. Kokemattomuuttani paikkaisin lisäopiskelulla hankkimillani tiedoilla ja ymmärryksellä, jotka olisivat erinomaisesti sovellettavissa monenlaisen tietotyön käytäntöihin.

Vastassa oleva työmarkkinamuuri osoittautui kuitenkin liian suureksi yksin ylitettäväksi. Tunkua jokaiseen avoimeen työpaikkaan oli suhteessa omiin meriitteihini aivan liikaa. Ymmärsin olevani liian suuri riski, ikään kuin tyhjä paperi, potentiaalisille työnantajille. Uskoin naivisti kykeneväni välittämään sen osaamiseni ja tietämykseni, jota ei voi nähdä pelkästään papereista. Että tilaisuus kyllä aukenisi, jos vain saisin hieman aikaa ja mahdollisuuden vuoropuheluun. Jos en itse pystyisi löytämään väylää, ehkä mentorillani olisi verkostossaan ihmisiä, jotka antaisivat minulle mahdollisuuden. Tämä toiveeni ei toteutunut.

Itseopiskelusta tuli päivien pääsisältö – ehkä opiskelemalla ja ymmärtämällä hieman lisää olisin vakuuttavampi ja joku todella kuuntelisi, mitä minulla on tarjottavana. Saisin vihdoin mahdollisuuden näyttää ja soveltaa oppimaani. Perustin tämän blogin, jotta voisin jakaa ajatuksiani – ehkä niistä olisi jollekin hyötyä. Halusin myös näyttää jotain konkreettista siitä, mitä osaan ja ymmärrän, miten paljon olen valmis tekemään töitä asioiden eteen.

Viime keväänä sain lukukauden pestin koulumaailmasta. Tällä hetkellä jatkan itseopiskelua, bloggaamista ja työnhakua. Edelleen jaksan uskoa, että vuosien ponnistelu konkretisoituu vielä sopivan työpaikan muodossa, sittenkin.

Minulla ei ole tarjota vaikuttavanoloista ansioluetteloa eikä huikeita tiettyyn lokeroon sopivia erityistaitoja; metataitoja kylläkin – laajaa sovellettavissa olevaa tietopohjaa, oppimisvalmiutta ja tietojen käsittelyä, kykyä kiteyttää ja nähdä villakoiran ydin… Olen edelleenkin valmis aloittamaan sieltä, missä voin oppia välttämättömät perustaidot tekemällä. Paikkaan kokemuksen puutetta sisäisellä voimaa antavalla motivaatiolla, joka auttaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä. Haluan päästä tekemään töitä yhdessä toisten kanssa: löytämään ja ratkaisemaan ongelmia, auttamaan muita, luomaan yhteyksiä ja sitä kautta jatkuvasti itsekin oppimaan ja kasvamaan. Haaveenani on päästä tekemään tietotyötä käsityöläisen otteella: suhtautua työhön ylpeydellä ja pyrkiä hiomaan se ajan kanssa huippuunsa, ymmärtämään työtä syvällisesti.

Olen tiedonhaluinen tekijä. Haluan ymmärtää, miksi jokin toimii ja miten asiat voisi tehdä entistä sujuvammin. Työskentelen systemaattisesti ja fokusoituneesti: kiikarissani ovat yhteiset päämäärät ja viime kädessä asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen. Pidän itseni haastamisesta ja myös siitä, että toiset haastavat ja kannustavat minua.

Minua kiehtovat mielenkiintoiset kysymykset ja keskustelut. Olen utelias ja kiinnostunut monenlaisista asioista ja ilmiöistä, sillä koskaan ei voi tietää, mistä löytää uusia, avaavia näkökulmia.

Haluan sitoutua ja paneutua siihen, mitä teen. Kaikki toiminta, työ, harrastukset, joista olen todella nauttinut, ovat olleet sinällään palkitsevia, ja työn ovat kruunanneet erilaiset ja mielenkiintoiset ihmiset tekemisen ympärillä. Lopulta minua inspiroivassa tekemisessä on kyse merkityksestä, mielekkäästä tarkoituksesta ja mahdollisuudesta toimia yhdessä toisten kanssa. Olla tärkeä ja tunnistettu osa jotain yhteisöä, itseäni suurempaa.


-Eero